Nuoret järkyttyivät Haaparannan kuolonkolarista: kymmenet autokunnat osallistuivat muistoajeluun
Somessa koolle kutsuttu muistoajelu keräsi runsaasti osallistujia Tornioon, josta ajoneuvojen letka lähti kohti Ruotsin Haaparantaa.

Nuoret järkyttyivät Haaparannan kuolonkolarista: kymmenet autokunnat osallistuivat muistoajeluun
Somessa koolle kutsuttu muistoajelu keräsi runsaasti osallistujia Tornioon, josta ajoneuvojen letka lähti kohti Ruotsin Haaparantaa.
Alkuvuoden hukkumistilastot ovat synkkää luettavaa – myös veneilykausi alkaa vaarallisissa olosuhteissa
Alkuvuoden hukkumisista 17 tapahtui jäihin vajoamisen seurauksena, yksi uidessa ja kaksi putoamisen seurauksena. Eniten ihmisiä hukkui Länsi- ja Sisä-Suomen alueella.
IL: Ihminen kuoli pudottuaan parvekkeelta Vantaalla
Turistiryhmän pakettiauton ja lava-auton törmäyksessä kuoli seitsemän Yellowstonen liepeillä
Törmäyksen syy ei ole vielä tiedossa. Kuolleiden turistien kansallisuudesta liikkuu ristiriitaista tietoa.
Iisalmessa menehtyi nuori henkilö liikenneonnettomuudessa – neljä joutui sairaalaan
Suomessa järjestetään kohta hurja määrä hautajaisia – hautajaiskulttuuri isossa muutoksessa
Malmin hautausmaan ylipuutarhuri Paula Niemelän mielestä suomalaiset ovat vieraantuneet hautaamisesta. Tässä jutussa hän kertoo, mitä hautausmailla oikeasti tapahtuu.
Maailman vanhin ihminen on kuollut 116-vuotiaana
Nunna Inah Canabarro Lucas kuoli keskiviikkona.
Yle Uppsalassa: Epäilty ampuja pakeni kolmoissurman tekopaikalta – yritti pestä vaatteitaan verestä
Parturi-kampaamossa tapahtunut ammuskelu oli poikkeuksellinen jopa Ruotsissa, kertoo Ylen ulkomaantoimittaja Antti Kuronen.
Ukrainassa kaatunut turkulainen nuorimies olisi halunnut pois, mutta sopimusta ei voinut purkaa
Ulkoministeriö varoitti alkuvuodesta Ukrainaan lähteviä vapaaehtoistaistelijoita palvelussopimuksen sitovuudesta. Turkulaisnuorukainen ei ehtinyt ohjeistusta nähdä.
Yli 20 kuoli ravintolapalossa Kiinan pohjoisosissa
Tulipalo syttyi lounasaikaan kello 12.25 paikallista aikaa eli kello 7.25 Suomen aikaa.
Vancouverissa väkijoukkoon ajamisesta epäillylle miehelle useita syytteitä
Ainakin 11 ihmistä sai surmansa, kun autoilija ajoi lauantaina väkijoukkoon filippiiniläisyhteisön katufestivaalilla.
Mitä tarkoittaa valtiollinen #suruaika?
Ei tarvi selittää suruaikaa vaan se valtion rooli siinä.
Nyt, kun #paavi kuoli, eri valtiot on julistaneet suruaikoja, esim. Espanja kolme päivää.
Mitä silloin tapahtuu tai jää tapahtumatta ns. normaaliin aikaan verrattuna?
Jotain eroahan siinä on oltava, kun #valtio moisen julistaa.
Ja miksi valtion edes pitää moinen julistaa? Voihan ihmiset surra ilman valtiotakin, eiks.
Kunnes kuolen
Millaista on elää maailmassa, jossa kyetään ennustamaan ihmisen elinikä päivän tarkkuudella heti tämän syntyessä? Tieto luonnollisesti myös tatuoidaan ihmisen otsaan kaikkien nähtäville. Ihmiset jaotellaankin kolmeen ryhmään: yli satavuotiaiksi eläviin metusalemeiksi, tavallisen eliniän saavuttaviksi perenniaaleiksi ja turhan varhain kuoleviksi päiväperhoiksi. Kunnes kuolen -kirjan päähenkilö kuuluu tietysti tähän jälkimmäiseen ryhmään. Aanin kuolema koittaa […]Vanheneminen on näemmä myös sitä, kun yhä useampi kuollut julkisuuden henkilö on tuttu. Muistan nuorempana, kun äiti päivitteli että se ja se on kuollut, niin nimet eivät sanoneet oikein mitään. Nyt on toisin. Jotenkin karua. Tuntuu, että osa omaa elämää aina kuolee vähän siinä samalla, vaikka kuollut henkilö ei olisikaan itselle merkityksellinen.
#Facebook'in #algoritmi petti taas: sain tiedon #työkaveri'n #kuolema'sta kolme viikkoa siitä, kun hänen tyttärensä sen #some'ssa ilmoitti. Ei ole ihmisiä vaan mainostajia varten se #some. #perkele #RIP
Gazassa: Kymmeniätuhansia ruumiita
Israeliin palautetaan: Yksi väärä ruumis.
En väheksy asian aitoa inhimillistä surua ja tuskaa, jota se vainajien lähipiireille aiheuttaa (jos pystytään osoittamaan se gazalaisperhe, kenen lähipiiriin tämä Israeliin viety ruumis kuuluu), mutta on se nyt stn, jos #tulitauko laitetaan katkolle tämän takia #Netanjahu n ja äärioikeistojenginsä taholta.
En kestä ihmiseläinlajin suhteellisuudentajuttomuutta.
Taas on tullut pelkästään sakkoja siitä, että tappaa toisen ihmisen autolla.
On tämä uskomatonta!
Nainen on peruuttanut Paimiossa parkkipaikalla ihmisen päälle, ihminen on kaatunut ja saanut vakavia vammoja, ja sitten kuollut.
Mut hei: Sakkoja! Se sovittaa ihmishengen! Näinhän tämä autojen kanssa menee oikeusvaltiossamme!
#rikos #tuomio #oikeusmurha #sakot #kuolema #auto #autot #autoilu #autoilija #autoilijat #Paimio
AINA JOKU HYÖTY KÖYHISTÄ? Kun kontakti ajan läpi kulkevaan elämään puuttuu... Hän ajattelee vissiin omaa varallisuuttaan, josta 10% perintövero voi summana näyttää suurelta. Mitä perittävää jää köyhältä? Tai keskiluokalta, kun perinnöstä 30000€ on 0% perintöveroa? Eli: 60% perinnöistä menee nytkin ilman perintöveroa, ja puolet perintöveroista on alle 2900€. Pienituloisia käytetään suurituloisia hyödyttävän porukan keppihevosena. #perintovero #kokoomus #elama #kuolema #aika
2/2 Suomessa on jo vähimmäismäärä allekirjoituksia saavutettu! JeeJee!
Mikä EI tarkoita sitä, että sinä voisit jättää allekirjoittamatta. Ehei - lisää nimiä, lisää vakuuttavuutta!
#tuotantoeläintilat #EU
#EUkansalaisaloite #kansalaisaloite #ruoka #kasvisruoka #kasvisproteiinit #liha #kuolema #tappaminen #eläin #eläimet #eläinrääkkäys #ilmastokriisi #politiikka